Liukas-kielinen. Friedrich von Schiller

r

      Liukas-kielinen / Komedia viidessä näytöksessä

JÄSENET:

      Narbonne, ministeri.

      Leski madame Belmont, hänen äitinsä.

      Lotta, ministerin tytär.

      Selicour, |

      Laroche, | ministerin virkamiehiä.

      Firmin, |

      Kaarle Firmin, viimeisen poika, luutnantti.

      Mikko, ministerin palvelia.

      Nobinau, nuori talonpoika, Selicourin serkku.

      Tapaus on Pariisissa ministerin etu-huoneessa.

      ENSIMÄINEN NÄYTÖS

      Ensimäinen kohtaus.

      Firmin ja hänen poikansa Kaarle.

      Kaarle. Arvaatteko isä sen onnellisen sattuman?

      Firmin. No minkä sitte?

      Kaarle. Kenen minä nyt näin?

      Firmin. Kenen sinä sitte näit?

      Kaarle. Lotan. Tänne tultua, olen häntä etsinyt joka paikassa, vaan turhaan, ja nyt ensikerran kuin tulin teidän virka-huoneesen, hän tulee minulle ihan vastaan.

      Firmin. Ja sitte?

      Kaarle. No ajatelkaa kuitenki! Se sievä neiti, jonka näin tätinsä luona Rosmarissa, se Lotta, jota niin rakastan ja olen aina rakastava, hän on, arvatkaapas kenen tytär?

      Firmin. Mistä minä sen arvaisin?

      Kaarle. Teidän esimiehen, sen uuden ministerin; minä en tuntenut häntä kuin Lotan nimellä.

      Firmin, Ministerin tytär?

      Kaarle. Oikein Narbonnin!

      Firmin. Ja sinä mielit häntä vielä?

      Kaarle. Enemmän kuin koskaan, isä! Luulen, hän ei minua tuntenut, ja minä rupesin ikään hänelle tervehtimään, kun te tulitte. Ja se oliki hyvä, enpä minä olisi tiennyt mitä hänelle sanoa; vissisti hän keksi minun hämmästyksen, kyllä hän olisi voinut jotain arvata… Nämä kuusi viikkoa en ole voinut ajatella muuta kuin häntä, hän on ollut jokapaikassa edessäni. Ja se ylistys minkä olen saanut kirjoituksillani, se on hänen ansio, hän se minulle antoiki sen lahjan.

      Firmin. Tiedät sinä Kaarle, ken rakastaa ja kirjoittelee lauluja kuin sinä, se voi kuvitella paljon. Menetin minäki sinun iälläsi aikani sellaisiin. Vahinko vaan ettei puoletkaan sellaisia houreita käy toteen. Ja miten sinä sitä voisit toivoa? Lotta on rikkaan ja korkian miehen tytär … meidän rikkaus on minun alhainen virkani ja sinun luutnantti-palkkasi.

      Kaarle. Vaan siihen, isä, te oletteki syypää. Elkää pahastuko? Teidän lahjoilla, minä kaikkena te voisitte jo olla! ministerinä vähintäin, sen siaan kuin nyt olette hänen alhaisin käskyläisensä, ja silloin poikanne myös voisi kosioida Lottaa.

      Firmin. Sinun mielestäis isäsi on viisain mies maailmassa! Ole huoletta, poika! minä olen se mikä olen; minä olen tottunut monjaihin töihin ja voin niitä toimittaa. Mutta kuinka monta suurempaa neroa kun minun jää pimeyteen, ja saapi nähdä liukasteliat menevän edellänsä! Ei poikani, elkäämme pyrkikö korkealle!

      Kaarle, Vaan sentähden ei liian alhaallekaan. Mika esimerkiksi tuo Selicour, teidän lähin esimies, on teidän rinnalla, tuo ylpeydestä paisunut kolopää, joka entisen päämiehen aikana oli kaikki kaikissa, joka viekastellen sai niin suuren vallan, jakeli virkoja ja söi pensionia, ja joka nyt uudenkin ministerin luona, kuin olen kuullut, mahtaa kaikki?

      Firmin. Mitä sinulla on Selicouria vastaan? Ken toimittaa virkansa paremmin kuin hän?

      Kaarle. Vissisti, kun te häntä hyvin autatte. Te ette voi kieltää että te tiette vähintäin kolme osaa hänen töitänsä.

      Firmin. Se on tosi, vaan täällä pitää toinen toistansa auttaa. Auttaapa hänki toisinaan minua.

      Kaarle. Totta kaiketi, vaan niinpä te voisitte ollaki hänen siassaan ja hän teidän.

      Firmin. Minä en tungeite kenenkään tielle, vaan pysyn alhaisessa virassani.

      Kaarle. Te voisitte pyrkiä niin ylös kuin pääsette. Että entisen ministerin aikana pysyitte pimeydessä, sitä en ensinkään ihmettele, siitä teitä kunnioitetaan. Te ette voineet kumarrellen pyytää sitä, jonka olitte ansainneet. Vaan Narbonne on toinen mies, häntä kiittää jokainen kunnon mieheksi, joka etsii ansioa ja tahtoo hyvää. Miksikäs nytki laskette kavaluutta edellenne?

      Firmin. Kiivaudessasi sinä moitit liiaksi Selicouria, ja ylistät minun ansioani. Selicour olkoon nousnut liian korkealle lahjainsa suhteen, vaan hän on rehellinen mies eikä tee kellekään pahaa. Se on yhtä jos hän työnsä tekee itse tahi teettää ne muilla, kuin ne vaan tehdyiksi tulevat. Ja voikoon kohta hän vähemmän, minä sen siaan voin enemmän. Kasvaako minun ansioni hänen huonoudesta? Minä olen tyytyväinen alhaisessa tilassani, pitääkö minun vanhoilla päivilläni ruveta hakemaan uutta virkaa johon en ole tottunut? Virka olkoon paremmin huono minulle kuin minä olla huono virkaani.

      Kaarle. Ja minun sentähden pitäisi unhottaa Lotta.

      Toinen kohtaus.

      Entiset. Laroche.

      Firmin. Eikös tuossa tule Laroche.

      Laroche (surullisena). Hänhän se on!

      Firmin. Ja niin alakuloisna. Mikä teille on tullut?

      Laroche. Te miekkoiset olette menossa virka-huoneesen! minä saan mennä lystäilemään.

      Firmin. Laroche! Mitä kaikkia? Ettehän te liene…?

      Laroche (nyästen olkapäitänsä). Heitetty viralta pois. Minun virkani on toisella. Eilen sain passin käteeni.

      Kaarle. Mitä kummaa!

      Laroche. Vaimoni vielä ei tiedä mitään. Jos häntä tapaatte, elkää virkkako sanaa. Hän on heikko ja voisi kovin säikähtää.

      Kaarle. Olkaa huoletta. Meiltä hän sitä ei saa kuulla.

      Firmin. Vaan sanokaa nyt, Laroche, miten…

      Laroche. Minä en tunne mitään. Minä olen toimittanut mitä on vaadittu, minua ei ole mistään syytetty, minä olin joka aamu ensimäinen virka-huoneessa, ja viimeinen joka sieltä läksi, ja kuitenki nyt pantu viralta pois.

      Firmin. Joka teidän tuntee ei voi muuta sanoa.

      Kaarle. Vaan ken teille sen hyvän työn on tehnyt?

      Laroche. Ken? Se on Selicourin ystävyys.

      Kaarle. Kuin se olisi mahdollista?

      Laroche. Minulla on varmat sanoma-miehet.

      Firmin. Vaan kuin?

      Laroche. Selicour ja minä olemme samasta pitäjästä, niinkuin tunnette. Me olemme pian saman-ikäiset. Sen vähän minkä hän osaa kirjoittaa, hän oppi minulta. Minun isäni oli lukkarina meidän pitäjässä. Minä opetin hänelle myös kaikki työt täällä. Kiitokseksi siitä hän laittaa minun pois, saadakseen en tiedä minkä ministerin palvelian serkun minun siaani kirjoittajaksi.

      Kaarle. Kaunis juttu!

      Firmin. Vaan eikö siihen saisi mitään neuvoa?

      Laroche. Sen toivon saada teiltä, herra Firmin! Minä päätin järkiään käännäidä teihin. Te ajattelette rehellisesti. Kuulkaa! Virasta minä nyt enää pidän vähät; vaan kostoa minä tahdon. Sinä luulet niin saada menetellä muita jotka eivät julkea liukastella ylhäisten edessä, kuin sinä. Vaan kavala Selicour-parka! Sinä saat minusta paljon tekemistä; ennen minä olen ikäni virattomana kun jätän sinulle kostamatta.

      Firmin. Ei, ei, Laroche, parempihan on unhottaa ja jättää anteeksi.

      Laroche. Unhottaa koirille, herra! ei koskaan, minä teen hyvän työn kun paljastan hänen koiruudet, jokainen tuntee että hänen paikkansa olisi pitänyt olla teillä. Vaan raatakaa, nähkää vaivaa, se on kaikki turhaa, ken kysyy teidän ansioa? Viekastelkaa, liukastelkaa, kumarrelkaa, nostelkaa häntää, kas siitäkös arvoa lähtee! Kas siitäkös virka korkenee! Kas siitäkös kunniaa lautuu! Selicour on tehnyt niin ja katsokaa kuin se on hänelle menestynyt.

      Firmin. Vaan elkää toki