Uusi Odysseus. Джек Лондон

Odysseus / Kuvaus napaseudulta

      Jack London, jonka muuan pikku kuvaus tässä tarjotaan suomalaisen lukijan käsiin, on huomatuin ja tunnetuin nykyään vielä elävistä amerikalaisista kirjailijoista ja samalla huomatuimpia koko englanninkielisen romaani- ja novellikirjallisuuden alalla.

      Kirjailija on syntynyt Yhdysvalloissa v. 1874, siis nykyisin vielä parhaassa iässä oleva mies. Nuorempina vuosinaan kierteli hän metsästäjänä ja kullankaivajana Alaskan ja pohjoisimman Amerikan metsiä, erämaita ja lumiaavikoita hankkien niissä elettävistä alkuperäis-oloista aineksia vastaista kynänkäyttöänsä varten.

      Jack Londonin kaiken tuotannon läpikäyvänä punaisena lankana on huomattavissa syvällinen psykologisuus, erinomainen eläintuntemus ja ihmiskohtalojen kuvauskyky sekä herkullinen tunnemaalaus. Ja kun kaikkeen tähän liittyy vielä mitä suurin jännittäväisyys, niin ei ole lainkaan ihmeellistä, että hänen teoksensa saavat kaikkialla ja kaikissa maissa kiitollisia lukijoita. Niitä lukiessa tuntee olevansa karujen erämaatuoksujen saartamana unhoittaen hetkeksi, että on olemassa nykyinenkin yhteiskunta moninaisine menoineen ja hälinöineen, siksi raudankovin ottein pitää tekijä lukijan mielenkiintoa vireillä teoksensa ensi lehdeltä aina sen loppuun saakka.

      Kaikille sivistyskielille on jo Jack Londonin teoksia käännetty, huolimatta siitä että ne alkukielelläkin ovat ilmestyneet vasta aivan viime vuosina. Tunnetuimmat niistä ovat eläinkuvaukset "Erämaan ääni" ja "Susikoira", ihmissuvun alkuaikoja käsittelevä fantasia-romaani "Ennen Aatamia", problemiromaani "Susi-Larsen" sekä kertomakokoelmat Alaskan kullankaivajain elämästä "Sudenpoika" ja "Liian paljon kultaa". Kahta viimeksimainittua lukuunottamatta ovat edelläluetellut teokset aikaisemmin suomenkielelläkin ilmestyneet. – Tavattoman suurta huomiota on myöskin herättänyt aivan äskettäin ilmestynyt Jack Londonin tulevaisuuskuvaus vastaisuudessa tapahtuvaksi oletetusta keltaisen ja valkoisen rodun yhteentörmäyksestä, joka päättyy keltaisen rodun täydellisellä hävittämisellä meistä nykyajan ihmisistä kenties kauhealta tuntuvan keinon avulla.

      "Uusi Odysseus" ("New-Odysseus"), joka tässä tarjotaan suomalaisen lukijan käsiin, on suomennettu edellämainitusta kertomuskokoelmasta "Sudenpoika" ja kuvaa kullankaivajaelämää Alaskassa 1890-luvun keskivaiheilla.

       Suomentaja.

      I

      Rekien jalakset narisivat, silat natisivat, koirain kulkuset kilisivät; mutta miehet ja koirat olivat niin väsyneitä, etteivät ne äännähtäneetkään. Keli oli äsken sataneen lumen takia sangen kurja, ja kivikoviksi jäädytetyillä hirvenlihapalasilla kuormitettujen rekien jalakset pureutuivat lujasti kiinni irtaimeen lumipintaan. Yö läheni, mutta sinä iltana ei aiottu pysähtyä levähtämään. Hiljaa sateli lunta harmaalta taivaalta, ei höytäleinä, vaan siroina jääkristalleina. Oli sangen lämmin – ainoastaan kymmenen astetta alle jäätymäpisteen. Meyer ja Bettles olivat nostaneet ylös korvalappunsa, ja Malemute Kid oli riisunut rukkasensakin.

      Koirat olivat väsyneet jo aikaiseen iltapäivällä, mutta nyt alkoivat ne jälleen saada uusia voimia. Reippaimmat niistä näyttivät levottomilta – ne murisivat kärsimättöminä vetohihnain sotkeutuessa, juoksivat kiivaasti ja epätasaisesti, nuuskivat ja heristivät korviaan ja kiihoittivat laiskempia tovereitaan näykkimällä silloin tällöin niiden takakoipia. Saatuaan moisen ojennuksen kiihtyivät laiskimmatkin. Viimein kiljaisi valjakon ensimmäinen koira, painautui syvemmälle lumeen ja heittäytyi kaikin voimin kaulahihnaa vasten. Toiset seurasivat esimerkkiä. Vetohihnat jännittyivät, reet hyppäsivät eteenpäin ja miehet tarttuivat lujasti ohjaustankoihin ja nostivat nopeasti jalkansa ilmaan, etteivät ne jäisi jalasten alle. Päivän väsymys oli kadonnut, ja he huutelivat kehoittavasti koirillensa. Eläimet vastasivat iloisella haukunnalla. Ne syöksyivät yhäti lisääntyvästä hämäryydestä huolimatta eteenpäin nopeata laukkaa.

      "Hei!" huutelivat miehet, kun heidän rekensä sattumalta horjahtivat suurelta tieltä ja vaappuivat toisen jalaksen varassa kuin venheet tuulessa.

      Nyt oli matkan määränä lähimain sadan yardin päässä näkyvä pergamentti-ikkuna, joka kertoi heille kodista, lämpöä huokuvasta kamiinista ja höyryävästä teekeittimöstä. Mutta he olivat saapuneet vieraina majalle. Kolme tusinaa käheitä kurkkuja haukkui uhkaavasti majan ulkopuolella ja sama määrä notkeita ruumiita syöksyi ensimäistä rekeä vetävien koirien kimppuun. Ovi avautui ja luoteis-territorion poliisin punaiseen takkiin pukeutunut mies syöksyi raivoisan koiralauman keskeen huitoen sinne tänne koiraruoskansa varrella. Sitten puristivat miehet toistensa käsiä, ja niin lausui vieras Malemute Kidin tervetulleeksi tämän omaan majaan.

      Stanley Prince, jonka olisi ollut vastaanotettava hänet ja joka sai vastata sekä kamiinista että lämpimästä teestä, oli saanut paljon puuhaa vieraittensa takia. Vieraita oli kaikkiaan tusinan verta, ja he muodostivat omituisimman joukon, mikä koskaan on saanut tehtäväkseen vartioida Kuningattaren lakeja ja toteuttaa hänen määräyksiään. Heidän joukkonsa oli koottu eri kansakuntiin kuuluvista miehistä, mutta heidän yhtäläinen elämänsä oli muodostanut heidät kaikki yhtäläiseksi ja erikoiseksi ihmistyypiksi, jolle oli ominaista lujat lihakset, auringonpaahtamat kasvot, kirkas katse ja muuttumattomat kasvonjuonteet. He ajoivat Kuningattaren koirilla, täyttivät hänen vihollistensa sydämet kauhulla, söivät hänen antamaansa laihaa ruokaa ja olivat tyytyväisiä. He olivat nähneet elämän sen eri puolilta, toimittaneet urhotöitä ja eläneet kokonaisia romaaneja. Mutta itse eivät he tienneet siitä mitään.

      He olivat hyvin kotiutuneet Malemute Kidin majassa. Kaksi heistä oli kömpinyt Malemute Kidin sänkyyn, jossa he selällään loikoen lauleskelivat lauluja, joita heidän ranskalaiset esi-isänsä olivat laulaneet luoteis-maahan saapuessaan ja mennessään naimisiin intiaaninaisten kanssa.

      Bettlesin sänky oli saanut samanlaisen asujamiston, ja kolme tahi neljä iloista wogageursia peitteli heidän varpaitaan huopien alle kuunnellen samalla, kuinka toinen noista kahdesta sängyssä makaajasta kertoili seikkailujaan, joita oli kokenut Boodle-brigadissa Wolseleyn hyökätessä Khartumiin. Kun hän väsyi, alkoi muuan cowboy kertoa kuninkaista ja hovielämästä sekä ylhäisistä naisista ja herroista, joita hän oli nähnyt kierrellessään Buffalo Billin mukana Europan suurkaupungeissa. Eräässä nurkassa istui kaksi puoliveristä, jotka paikkasivat siloja ja puhuivat siitä ajasta, jolloin luoteis-maa oli ilmikapinassa ja Louis Reil kuninkaana.

      Kevyet tahi karkeahkot pilajutut seurasivat toinen toistaan, ja vaarallisia maalla ja merellä elettyjä seikkailuja kuvailtiin kuin aivan tavallisia tapahtumia, jotka muistuivat mieleen vain siksi, että niihin oli yhdistynyt yksi tahi toinen pieni hupainen tahi naurettava sivuseikka. Mieli jännittyneenä kuunteli Prince noita sankareja, jotka olivat nähneet osan maailmanhistorian muodostumisesta ja jotka pitivät suuria ja romantisia seikkailuja aivan tavallisina ja satunnaisina tapahtumina, jotka kuuluivat elämän jokapäiväiseen kiertokulkuun. Auliisti antoi hän tupakkamassinsa kiertää kädestä käteen, sillä hän tiesi, että siten voivat vanhat, maatuneet muistot jälleen herätä henkiin.

      Kun keskustelu keskeytyi ja matkustajat täyttivät viimeisen piipullisensa ja alkoivat aukoa kokoonkäärittyjä makuuvuotiaan auki, kääntyi Prince toverinsa puoleen saadakseen häneltä lähempiä tietoja.

      "Tietänethän kyllä, kuka tuo cowboy on", vastasi Malemute Kid alkaen aukoa mokkasiiniensa nauhoja, "ja on helppo päättää, että hänen toverinsa suonissa virtaa englantilaista verta. Muut taas ovat metsänkulkijain jälkeläisiä, joiden veri on niin sekaista, että tuskin Jumalakaan voinee tietää heidän heimoperäänsä. Nuo kaksi, jotka makaavat tuolla oven vieressä, ovat oikeita puoliverisiä. Tuo villapaitaan pukeutunut, – huomaa hänen silmäkulmainsa ja leukapieltensä muoto – on taas jonkun skottilaisen jälkeläinen. Ja tuo tuolla, joka on niin kaunis ja muhkea ulkomuodoltaan ja joka juuri pistää karvalakin päähänsä, on ranskalais-puoliverinen – kuulithan hänen puhuvan. Hän ei pidä noista kahdesta intiaanista, jotka ovat asettuneet aivan hänen viereensä. Näetkös, kun puoliveriset nousivat kapinaan Relin hallitusta vastaan, eivät täysveriset intiaanit yhtyneet heidän yritykseensä, josta syystä heidän välinsä vieläkin ovat kireähköt."

      "Mutta mikä on tuo tuima mies tuolla kamiinin lähellä? Voisinpa vannoa, ettei hän puhu englanninkieltä. Hän ei ole koko iltana avannut suutansa."

      "Erehdyt, Prince. Hän osaa kyllä puhua englantia! Katselitko hänen silmiänsä hänen kuunnellessaan toisten juttuja? Minä tein sen. Mutta hänessä ei ole hitustakaan heimolaisuutta toisten kanssa. Kun he lorusivat sekasotkuisella