Runoelmia 2. Brummer F. F.

taaskin säihkyvät noin tuskan tulta silmäsi?

      Eikö Helmin lempi voikkaan huoliasi huojentaa?

      Eikö tuota säihkyäkään silmistäsi sammuttaa?"

      "Oiva neito, armas neito, kuullos kun ma sanelen:

      Murheiselta jos ma näytän, anteeks sitä anelen.

      Levotoin on ihmisluonne, vaikea on elon tie.

      Kenpä täällä huoletoinna, armahani, aina lie?

      Vaan kun tunnen sydämmesi lemmestä noin sykkivän

      Ja kun näen huulesi noin suloisesti hymyvän,

      Heräjäävi riemun tunne rintahaani paisuvaan;

      Silloin olen onnellinen, – lemmi, lemmi, Helmi vaan!"

      Lemmi, laula!

      Lemmi, nuorukainen,

      Ollen vielä huoleton;

      Nauti, nuori nainen,

      Kevään riemu lyhyt on:

      Lemmen kukat lakastuu,

      Suven ruusut surkastuu;

      Aika niille tuimimman

      Talven tuo ja kuoleman.

      Laula, nuorukainen,

      Ystävittes joukossa.

      Naura, nuori nainen,

      Siskojesi seurassa:

      Laulu tunteet jalostaa,

      Nauru leikit sulostaa;

      Koht' on laulu vaijennut,

      Neidon nauru katkennut.

      Lemmi, nauti, laula

      Silloin kun sen tehdä voit!

      Vieno on lemmen paula,

      Täys' oil malja jonka joit.

      Kehno se, ken ruikuttaa,

      Vaivojansa valittaa:

      Nauti, nauti nuorena!

      Sydän jäähtyy vanhana.

      Uneni

      Ma armaani

      Näin luonani

      Tuon nuorna kuolleen kultani.

      Kuink' oilkaan rintain riemuinen

      Ja kultain hymy herttainen!

      Ma valvahdin

      Ja huoahdin:

      Oi, untako taas hourahdin!

      Niin oil se vaan. Voi milloinka

      Nää ilveet loppuu? Kulloinka?

      Valheita vaan

      Tuo tullessaan

      Yön enkelkin jo helmassaan.

      Nää kuvastelmat onnesta

      On pilkkaa onnettomasta.

      Taas uinahdin,

      Kaikk' unohdin,

      Mut kultain haahmun huomahdin.

      Se autuaasti hymyillen

      Näin lausui poijes liidellen:

      "Oi päällä maan

      Ei konsanaan

      Saa elo täyttä onneaan,

      Mut riennä, sulho, Luojan luo.

      Hän mielellesi rauhan suo."

      Saituri

      Hän järven jäätä astuili

      Nyt kotiin kulkeissansa.

      Taas kalliit korot kokoili

      Hän käymämatkallansa.

      "Jää kyll' on sinut kestävä,

      Jos vaan et käänny tieltä,

      Mut virran suu on pettävä,

      Oi, ollos poijes sieltä!"

      Näin neuvoo häntä naapuri;

      Mut kohti kotoansa

      Vaan suoraan kulkee saituri

      Kiusaillen onneansa.

      Mi mieli onkaan miehellä?

      Haa! Kitsaudessansa

      Hän, näät, ei raahdi kierrellä, —

      Surkoilee saappaitansa.

      Mut jää jo murtuu allansa.

      "Oi, Herran nimeen auta!"

      Hän huutaa naapurillensa,

      "Tää hirveä on hauta."

      Tuo, oitis kun sen oivalsi,

      On apuun kiiruhtanna.

      Jo kättään hälle tarjosi

      Ja ehtii virkkaa: "anna…"

      Tää sana korviin saiturin

      Se kuuluu kauhealle.

      Hän käden hylkää naapurin

      Ja vaipuu veden alle.

      Hyljätyn valitus

      Oi, jos saisin kuolla

      Maailmasta pois!

      Haudan tuolla puolla

      Auvoisempi ois.

      Käy jo kohtaloni

      Ratki oudoksi:

      Itkuks itselleni,

      Muille vaivaksi.

      Kaikki mult' on mennyt

      Riemu, raikkaus.

      Kaikki, kaikki vienyt

      Mult' on – rakkaus.

      Enpä luullut oisi,

      Että toivo mun

      Koskaan syöstä voisi

      Tilaan sullotun.

      Päivän armauskaan

      Nyt ei riemuita.

      Yön ei hiljaisuuskaan

      Mua rauhoita.

      Kaikki mult' on mennyt

      Riemu raikkaus.

      Kaikki, kaikki vienyt

      Mult' on – rakkaus.

      Oma sulho-kulta

      Rikkoi valansa.

      Taivas! Tuomen alta

      Kuulit sanansa.

      Sovitusta hälle

      Vainen anelen,

      Rauhaa eksyvälle

      Sulta rukoilen.

      Saisin itse kuolla

      Maailmasta pois!

      Haudan tuolla puolla

      Itkua ei ois.

      Varro! Päästön hetki

      Kerran kerkeää.

      Koska päättyy retki,

      Tuska herkeää.

      Suosi, hoida!1

      Näytelmätaiteen vieno hengetär

      Oil keskessämme outo. Syöjätär

      Sen syrjään oilkin syössyt. Murehella

      Ja mykkänä se aikakaudet vietti

      Ja kyynelsilmin kohtaloaan mietti:

      Ei

1

Seuranäytelmässä Jämsän pitäjässä v. 1881 varoja kerättäessä suomalaisen teaterin kannattamista varten.