Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858. Ahlqvist August

minä olo-paikkani, osittain sen tähden, että se on juuri keskellä ryhmää ja kieli siinä toivottavasti piti olla puhtainta, osittain senkin vuoksi, että Savodoilla ollessani olin saanut muutamia sen talon-pojista tuttavikseni ja erään kanssa jo korttteristakin hänen tykönänsä sopinut. Tultuani kylään rupesi hän vielä, arvattavasti hyvästä palkasta, kielensäkin selittäjäksi minulle ja sainkin hänestä sangen hyvän apu-miehen, sillä hän osasi kirjoittaa ja oli hyvin selvä venäjän kielessä. Tämän kielen yhtäläisyys sen murteen kanssa, jonka Lönnrot on tutkinut ja selittää väitöksessänsä, on suurempi kuin voisi toivoakaan, muistaessa, että näiden murretten väliä on enemmän kuin 200 virstaa. Kumpikin lyydikkö-ryhmä, tämä Oniegan rannalla ja se etelään päin Lotina-Pellolta, jossa Lönnrot teki tutkintonsa, ovat siis aivan yhtä kansaa. Mutta kuinka se muuten niin tarkka Sjögren voi päättää tämän kansan ja Inkerin-maalla elävien Vatjalaisten heimolaisuutta niin suureksi, että heille antoi yhteisen nimenkin, sitä on vaikea ymmärtää, sillä kielet todistavat toista. Epäilemättä on Lyydin ja Vadjan kielten välillä suurempi heimolaisuus kuin esim. Lyydin ja Karjalan kielen, koska molemmat ynnä Virolaisten ja Suomen Hämäläisten kanssa kuuluvat Jäämien eli Hämäläisten kansakuntaan, jonka kieli niin monessa kohdassa merkillisesti eroitaksen Karjalaisten lavea-piirisestä murteesta. Vaan joka Vadjan kielen on tarkemmin tutkinut, on pian havaitseva, että sen yhtäläisyys Viron kielen kanssa on paljoa suurempi kuin yhtäläisyys Lyydin kanssa, ja että sen syystä voipi kutsua vaan Viron kielen murteeksi. Jos emme eri kieleksi lue Liivin kieltä, joka näyttääkin olleen ainoastaan vanhempi muoto Viron kielestä, niin tulee näitä Jäämiläisiä sisaruksia vaan kolme, nim. Virolaiset, Lyydiköt ja Suomen Hämäläiset, joiden jälkimäisten kielestä kuitenkin Karjalaisuus on kuluttanut pois monta tämän heimokunnan yhteistä tunnusmerkkiä. Tschuudin nimi, jos tätä vieras-kielistä nimitystä vielä tarvittanee suomalaisessa kansa-tieteessä, on siis ulotettava Virolaisiinkin, sitä enemmän, koska Venäjän vanhoissa aika-kirjoissa heitäkin useasti mainitaan sillä nimellä, koska esim. Peipuksen järveä venäjän kielellä vielä nytkin kutsutaan Tschuudin järveksi (tschudskoe osero), jota nimeä se ei voinut saada Lyydiköistä eikä Vatjalaisista, sen ympäri asujista, – ja koska se haukkuma-nimisin, tschuhonets, tschuhná, jolla Venäläiset kunnioittavat Suomalaisia kansoja, ja joka tschuudin nimen kanssa nähtävästi on heimoa, kaikkein tuntijoiden lauseita myöten enemmän käytetään Virolaisista kuin Suomalaisista.

      Kieli-tutkinnollisista saaliistani Soutojärvellä en tässä uskalla lavealta puhua, sillä ne ovat vaan kuivaa kielioppia eli vielä kuivempia sana-luetteloja. Lauluja Lyydin kielellä en saanut sanaakaan, sentähden että niitä ei löytynyt. Rahvas täällä "pajattaa" kyllä sekä pyhänä että arkena, sekä työssä että jouten, vaan laulut ovat venäjän-kielisiä, elikkä pikemmin samanlaista venäjätä kuin ruotsin kieli on meillä esim. laulussa: hyökä perjo, juuppa taala j.n.e., sillä laulajista eivät puoletkaan ymmärrä venäjän kielestä muuta kuin tavallisimmat joka-päiväiset puheet, eivätkä voi selittää, mitä laulussa laulavat. Loihdutkaan eivät täällä ole runon puvussa, vaan pahan-päiväistä sopotusta, Venäläisiltä opittua, jota kernaammin luetaan venäjäksi kuin lyydiksi. Tämän lauluttomuuden päättänee moni tulleen siitä, että venäläisyys jo liiaksi on painanut kansan omaa hengettä ja pakoittanut sen omat kieli-kaunistuksensa unohtamaan. Vaan vanhat sekä miehet että naiset kertoivat venäjäksi lauletun jo heidänkin nuoruudessansa eikä sanoneet kuulleensa, että koskaan olisi lyydiksi laulettu. Sen ohessa pitää muistoamme, että venäläisyys täällä ei ole saanut paljon suurempaa voittoa kansassa kuin esim. vähää pohjaisempana elävissä Karjalaisissa, ja näiden seassa kaikuu vielä Kalevalan runo, vaikuttavat vielä isiltä perityt loihdut alku-peräisessä täyteläisyydessänsä. Tästä voisi päättää, että Lyydilöillä oma-kielistä laulua ei ole ollut koskaan, ja kielen rakennuskin on senkaltainen, että sitä ei voi eikä ole voitu käyttää runoksi, semmoiseksi, jona runo nyt löytyy kielessämme.

      Näytteeksi tästä murteesta kirjoitin kuitenkin muutamia mainituista loitsuista ja hankin käännöksiä eräistä Venäjänkielisistä saduista ja samasta Mattheuksen evankeliumin 6: sta luvusta, joka löytyy Lönnrot'in väitelmässä, käännettynä tämän kielen siihen murteesen, jota hän tutki. Nämä käännökset valmistuivat sillä tavalla, että apu-mieheni ensin itseksensä käänsi ne ja venäjän kirjoituksella kirjoitti käännöksensä, jonka hän sitten luki minulle, ja minä, hänen avullansa parannellen itse-kutakin kohtaa, jossa käännös mielestäni ei ollut hyvä, sen kirjoitin ylös omaan kirjoitustapaani. – Kielen puheina ollessa en malta olla mainitsematta erästä huvittavaista seikkaa, jonka löysin tässä murteessa. Jokainen tietää, että Suomen kielissä ei tähän asti ole löydetty omituista sanaa sille ajatuksen kohdalle, jota nyt merkitään vieras-kielisillä sanoilla: herra, baarina, saks j.n.e., josta on päätetty Suomalaisilla, ennen vierasten herrojen tuloa heidän maihinsa, ei herroja löytyneenkään. Tässä on erehdytty suuresti, sillä päällikköjä ja niinmuodoin herroja mahtoi kuitenkin niillä kansoilla olla, jotka satoja vuosia tekivät vasta-rintaa voimallista naapuriansa vastaan ja useammat kerrat näiltä koko sota-joukot maahan leikkasivat, niinkuin Virolaisten maassansa ja Lyydikköjen Valget-järven (Bjelo-oseron) tienoilla tiedetään tehneen. Nämä jälkimäiset ovatkin kielessänsä säilyttäneet herruuden alku-peräisen nimen, joka lyydiksi on kuhm, kuhmun eli suomeksi: kuhmu. – "Kuhmu?" sanonet sinä, "sillä sanalla on aivan toinen merkitys Suomen kielessä, jonka kaikki tietävät, sillä kellä ei ole edes kerran eläessänsä ollut kuhmua otsassa." – Elähän hätäile, veli-kulta. Suomalaisten herrat voivat ennen olla yhdenlaisia kuin kaiken muun maailman herrat, joten sana kuhmu heidän itsenäisinä ollessaan voi merkitä sekä herroja että herrojen lahjoja, noita otsa-paisumia, eli toisin selittäen, vierasten tultua maahan piti näitä kutsua heidän omalla nimityksellänsä herroiksi, saksoiksi j.n.e., joten oma-kielinen sana laveammassa merkityksessänsä Virolaisilta ja Suomalaisilta unohtui, eli muuttui merkitsemään vaan sitä, jota herrat tavallisesti jättivät heidän vähä-ymmärtäväisiin otsiinsa. Tämmöiset muutokset sanojen merkityksissä ovat hyvin tavalliset kaikissa kielissä, eikä ensinkään oudot sille, joka kieliä tarkemmin on tutkinut. Vaan ei vähäinen ole minun iloni, joka tämän sanan ensimäiseksi löysin, ja tämä löytö lienee minulle vasta maailmassa antava sian Suomen Muistettavien Miesten kokouksessa, sillä moni näkyy pääsevän siihen paljoa vähemmästäkin.

      Enentääkseni edes yhdellä alku-peräisellä suomalaisella nimellä maa-tiedettämme mainitsen tässä, että Oniegan merta lyydiksi kutsutaan: Änine, Änischen, s.o. Ääninen, koska suomalainen sana ääni lyydiksi on: än, änen. Tämmöisiä omaisuuden-sanovia nimiä ovat vanhat Suomalaiset useastikin antaneet järville, niinkuin esim. Pielinen, Hyytiäinen j.n.e. Niin tiedetään Laatokan merta ennen mainitun Aldogaksi, joka nimi, niinkuin Sjögren muistuttaa, silmin-nähtävästi on suomalainen sana Aallokas, ja epäilemättä kuului tämä sana vanhoina aikoina: Aldogas, siitä vähällä muutoksella muuttuen Ladogaksi. Nimi Oniega taas, jolla tätä järveä nyt kaikissa maa-tieteissä mainitaan, on vaan venäläinen väännös nimestä Änine elikkä Äninse, joten se tarkoin lyydin kieltä myöten on kirjoitettava. Luonnon mukaan sopivampaa nimeä eipä olisikaan antaa tälle järvelle kuin Ääninen on, sillä pohjais- eli itätuuli kuin velloo sen aavaa pintaa, niin kuuluu järven "ääni" ikäskuin suuren kosken pauhina monen virstan päähän rannasta. Silloin ei ole alusten hyvä olla sen pettävällä selällä, ja harvoin laskee se tämmöisissä tiloissa purjehtijata muuhun haminaan kuin omaan pohjaansa. Mutta purjehtija Äänisellä onkin harvinainen näkö, varsinkin sitten edellä-mainitun uuden kanavan valmistumista. Syvärin suun ja Savodojen kaupungin välillä kulkee kesässä noin pari kolme kymmentä alusta, joku menee ehkä myös Poventsankin kaupunkiin Äänisen pohjais-päässä, samoin joitakuita aluksia sen itärannoille, ja siinä on kaikki sen merenkulku. Jos tähän lisäämme, että se tyynenä ollessansa huokuu kylmää ja sumua ympäri olevalle maalle, niin näemme että Ääninen on sangen kolkko järvi, ehkä kyllä, länsi-tuulen liekuttaessa sen vettä, se voipi ottaa semmoisenkin taivaan-sinisen kullalla tähditellyn puvun päällensä, että sen katsomisesta ei tahdo kylläänsä saada.

      Rahvas