Rikoslaki. Suomi

18 a tai 19 §:ssä;

      6) 20 luvun 6, 7 tai 8 a–8 c §:ssä;

      7) 20 luvun 1–5 taikka 9 tai 9 a §:ssä, jos teko kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön;

      8) 30 luvun 7, 7 a, 8 tai 8 a §:ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 14 §:n nojalla; taikka

      9) 40 luvun 1–4 tai 4 a §:ssä, jos rikoksen tekijä on kansanedustaja, ulkomainen virkamies tai ulkomaisen parlamentin jäsen.

      (10.6.2011/637)

      12 §

      Valtakunnansyyttäjän syytemääräys

      Rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun:

      1) rikos on tehty ulkomailla; tai

      2) ulkomaalainen on tehnyt rikoksen ulkomaisessa aluksessa sen ollessa Suomen aluevesillä tai ulkomaisessa ilma-aluksessa sen ollessa Suomen ilmatilassa eikä rikos ole kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön, tai muuhun oikeushenkilöön.

      Valtakunnansyyttäjän määräys ei kuitenkaan ole tarpeen, jos:

      1) rikoksen on tehnyt Suomen kansalainen tai henkilö, joka 6 §:n mukaan rinnastetaan Suomen kansalaiseen, ja se on kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön;

      2) rikos on tehty Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa ja tekopaikan asianomainen syyttäjä on esittänyt pyynnön rikoksen käsittelemisestä suomalaisessa tuomioistuimessa; (13.5.2011/441)

      3) rikos on tehty suomalaisessa aluksessa sen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka suomalaisessa ilma-aluksessa sen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella;

      4) rikos on tehty aluksessa tai ilma-aluksessa sen ollessa säännöllisessä liikenteessä Suomessa olevien paikkakuntien tai Suomessa olevan ja Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa olevan paikkakunnan välillä;

      5) rikos on käsiteltävä sotilasoikeudenkäyntilain (326/83) mukaisena rikosasiana; tai

      6) syytteen nostamisesta lain mukaan määrää tasavallan presidentti tai eduskunta.

      13 §

      Ulkomainen tuomio

      Suomessa ei saa nostaa syytettä teosta, josta jo on tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio ja

      1) syyte on hylätty,

      2) syytetty on todettu syylliseksi, mutta jätetty rangaistukseen tuomitsematta,

      3) tuomittu seuraamus on pantu täytäntöön tai sen täytäntöönpano on kesken taikka

      4) tuomittu seuraamus on tuomioistuinvaltion lain mukaan rauennut.

      Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, valtakunnansyyttäjä saa määrätä syytteen nostettavaksi Suomessa, jos ulkomailla annettu tuomio ei perustu Suomen viranomaisen esittämään pyyntöön tai rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan pyyntöön, johon Suomen viranomaiset ovat suostuneet ja

      1) rikoksen 3 §:n mukaan katsotaan kohdistuneen Suomeen,

      2) rikos on 4 §:ssä tarkoitettu virkarikos tai sotilasrikos,

      3) rikos on 7 §:ssä tarkoitettu kansainvälinen rikos tai

      4) rikos 10 §:n mukaan katsotaan tehdyksi myös Suomessa. Valtakunnansyyttäjä ei kuitenkaan saa määrätä syytettä nostettavaksi rikoksesta, joka on tehty osittain tuomion antaneen Euroopan unionin jäsenvaltion alueella.

      3 momentti on kumottu L: lla 13.6.2003/515.

      14 §

      Viittaussäännös

      Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta ja muusta kansainvälisestä oikeusavusta sekä oikeudenkäyntiin tai esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa säädetään erikseen.

      15 §

      Suomea velvoittavat sopimukset ja kansainvälisoikeudellinen käytäntö

      Jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä tässä luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. Sen estämättä, mitä tässä luvussa säädetään, on lisäksi noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä.

      2 luku

      Rangaistuksista

      1 §

      1 § on kumottu L: lla 13.6.2003/515.

      2 §

      2 § on kumottu L: lla 23.9.2005/780.

      3 §

      Milloin laissa on säädetty rangaistukseksi kuritushuonetta, on kuritushuonerangaistuksen sijasta tuomittava vankeusrangaistus.

      Elinkautisen kuritushuonerangaistuksen sijasta tuomitaan elinkautinen vankeusrangaistus. Määräaikaisen kuritushuonerangaistuksen sijasta tuomitaan vankeutta rangaistussäännöksessä kuritushuonerangaistukselle säädetyn rangaistusasteikon rajoissa. Jollei rangaistussäännöksessä ole erityistä vähimmäis- tai enimmäisaikaa, kuritushuoneen sijasta tuomitaan vankeutta vähintään kuusi kuukautta ja enintään kaksitoista vuotta.

      Ennen 1 päivää heinäkuuta 1975 annetussa rangaistussäännöksessä säädetyn vankeusrangaistuksen enimmäisaika on, jollei sitä ole erikseen määrätty, neljä vuotta.

      Mitä on säädetty elinkautisesta kuritushuonerangaistuksesta, koskee myös elinkautista vankeusrangaistusta.

      4–5 §

      4-5 § on kumottu L: lla 30.4.1999/550.

      6 §

      Jos rangaistus on erityisen omaisuuden arvon mukaan määrättävä; olkoon se arvo määräävänä, joka omaisuudella oli silloin, kun rikos tehtiin.

      7 § (8.9.1989/792)

      Tämän lain 11 ja 40 luvun rangaistussäännöksissä tarkoitettu viraltapano käsittää sen viran tai julkisen tehtävän menettämisen, jossa rikos tehtiin. Jos virkamies on siirtynyt siitä virasta, jossa rikos on tehty, toiseen vastaavanlaiseen virkaan, viraltapano käsittää tuon viran menettämisen. (4.12.2009/990)

      Tämän luvun 10 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viraltapano käsittää sen viran ja julkisen tehtävän tai niiden virkojen ja julkisten tehtävien menettämisen, jotka tuomitulla tuomitsemishetkellä on.

      8–9 §

      8-9 § on kumottu L: lla 8.9.1989/792.

      10 § (12.7.2002/604)

      Virkamies, julkista luottamustehtävää hoitava henkilö tai julkista valtaa käyttävä henkilö, joka tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen, on myös tuomittava pantavaksi viralta. Hänet on tuomittava pantavaksi viralta myös, jos hänet tuomitaan vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi, paitsi jos tuomioistuin katsoo, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä tai hoitamaan julkista tehtävää.

      Jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö tuomitaan vankeuteen kahta vuotta lyhyemmäksi ajaksi tahallisesta rikoksesta, hänet voidaan samalla tuomita viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä tai hoitamaan