Paljo melua tyhjästä. Уильям Шекспир

Mikä suuri onni naisille! He olisivat muuten saaneet vaarallisen kosijan kiusakseen. Kiitän Jumalaa ja kylmää vertani, että tässä asiassa olen samaa mieltä kuin te. Kuulisin mieluummin koiran haukkuvan varista, kuin miehen vannovan, että hän rakastaa minua.

      BENEDIKT. Jumala suokoon, että armollinen neiti aina olisi sitä mieltä; silloin toinen tai toinen kunnon mies välttäisi kovan kohtalon saada kasvonsa kynsityksi.

      BEATRICE. Kynsiminen ei voisi niitä rumemmiksi tehdä, jos ne olisivat teidän kasvojenne kaltaiset.

      BENEDIKT. Kas vain, tehän olette erinomainen papukaijan opettaja.

      BEATRICE. Minun kieltäni puhuva lintu on parempi kuin teidän kieltänne puhuva elukka.

      BENEDIKT. Soisin että heponi olisi yhtä liukas kuin teidän kielenne, ja yhtä kestävä. Mutta jatkakaa laukkaanne, Herran nimessä, minä olen lopettanut.

      BEATRICE. Te lopetatte aina, niinkuin vanha hevoskoni hölkkänsä; tunnen teidät vanhastaan.

      DON PEDRO. Lyhykäisesti: Leonato, – signor Claudio ja signor Benedikt, – hyvä ystäväni, Leonato, pyytää teitä kaikkia vieraikseen. Sanoin hänelle, että viivymme täällä ainakin kuukauden, ja hän sydämmestään rukoilee, että joku sattumus pidättäisi meitä vielä kauemmin; uskallan vannoa, että hän ei ole mikään ulkokullattu, vaan että rukous lähtee sydämmestä.

      LEONATO. Jos sen vannotte, prinssi, niin ette vanno väärin. – Sallikaa minun sanoa teidät tervetulleeksi, prinssi Juan; sovittuanne veljenne, prinssin, kanssa, omistan teille nöyrimmän kunnioitukseni.

      DON JUAN. Kiitoksia; en ole monisanainen; kiitän vain teitä.

      LEONATO. Suvaitkaa, teidän armonne, astua edellä.

      DON PEDRO. Kätenne, Leonato; menkäämme yhdessä.

      (Kaikki menevät, paitsi Benedikt ja Claudio.)

      CLAUDIO. Benedikt, tarkastitko signor Leonaton tytärtä?

      BENEDIKT. En häntä tarkastanut, mutta kyllä häntä katselin.

      CLAUDIO. Eikö hän ole siveä nuori tyttö?

      BENEDIKT. Kysytkö suoraa, vilpitöntä ajatustani rehellisenä miehenä vai tahdotko, että vastaan tapani mukaan, hänen sukupuolensa ilmeisenä vihamiehenä?

      CLAUDIO. Ei, vastaa tyynesti ja vakaasti.

      BENEDIKT. No siis, kautta kunniani: minusta on hän liian matala ansaitakseen korkeata kiitosta, liian tumma kannattaakseen kirkasta kiitosta ja liian pieni saadakseen suurta kiitosta; sen vain voin sanoa hänen puolustuksekseen, että, jos hän olisi toisenlainen kuin on, hän ei olisi soma, ja koska hän ei ole toisenlainen kuin on, niin en pidä hänestä.

      CLAUDIO. Luulet, että puhun piloja. Ei, sano minulle suoraan, mitä pidät hänestä.

      BENEDIKT. Aiotko hänet ostaa, kun niin tyystin tiedustelet?

      CLAUDIO. Voisiko koko maailmalla ostaa semmoista helmeä?

      BENEDIKT. Voisi hyvinkin, vieläpä kotelonkin päälliseksi. Mutta puhutko tätä oikein tosissasi? Vai rupeatko koiranhampaaksi ja uskottelet meille, että Cupido on oiva jäniksenpyytäjä ja Vulcanus verraton salvumies?[2] Sano, mitä nuottia pitää soittaa, voidakseen yhtyä virteesi?

      CLAUDIO. Minun silmissäni hän on ihanin nainen, minkä koskaan olen nähnyt.

      BENEDIKT. Kyllä minäkin silmälasitta näen, mutta kaikesta tuosta en näe mitään. Tuo hänen serkkunsa – jos hän ei vain olisi raivotarten riivaama – on häntä niin paljon kauniimpi, kuin toukokuun ensimmäinen päivä on kauniimpi joulukuun viimeistä. Mutta ethän vain aikone heittäytyä aviomieheksi, mitä?

      CLAUDIO. Vaikka olisin vastakohdan vannonutkin, niin tuskin uskoisin itseäni, jos Hero tahtoisi ruveta vaimokseni.

      BENEDIKT. Onko niiksi tullut, todellakin? Eikö siis maailmassa enää ole yhtäkään miestä, joka voisi pitää hattua päässään herättämättä epäluuloa? Enkö enää koskaan saa nähdä kuusikymmen vuotista vanhaapoikaa? Onnea matkaan! Jos välttämättä tahdot pistää niskasi ikeeseen, niin kanna kärsien ristisi ja vietä huokauksilla sunnuntaipäiväsi. Kas, Don Pedro tulee sinua etsimään.

      (Don Pedro palaa.)

      DON PEDRO. Mitä salaisuuksia teillä on, kun ette tulleet mukaan Leonaton luo?

      BENEDIKT. Soisin, että teidän armonne pakottaisi minut sen sanomaan.

      DON PEDRO. Minä käsken, uskollisuusvalasi nimessä.

      BENEDIKT. Kuuletko, kreivi Claudio: voin olla puhumaton niinkuin mykkä, siitä saat olla varma; mutta uskollisuusvalani, – huomaa: uskollisuusvalani. – Mies on rakastunut, teidän armonne. Kehen? – kysytte. Huomatkaa, kuinka lyhyt on vastaus: Heroon, Leonaton lyhyeen tyttäreen.

      CLAUDIO. Jos niin olisi, niin olisi se nyt sanottu.

      BENEDIKT. Niinkuin vanha satu, teidän armonne: ei ole niin, ja ei ole ollut niin, ja jumala varjelkoon, että koskaan olisikaan niin.

      CLAUDIO. Jos ei kiihkoni lyhyessä ajassa muutu, niin varjelkoon Jumala, että olisi toisin.

      DON PEDRO. Aamen, jos häntä rakastatte, sillä tyttö on sen hyvin ansainnut.

      CLAUDIO. Sen te vain sanotte, prinssi, kietoaksenne minut.

      DON PEDRO. Kunniani kautta, sanoin mitä ajattelin.

      CLAUDIO. Kuntoni kautta, prinssi, niinikään minä.

      BENEDIKT. Ja niinikään minä, kaksinaisen kuntoni ja kunniani kautta.

      CLAUDIO. Että häntä rakastan, sen minä tunnen.

      DON PEDRO. Että hän sen ansaitsee, sen minä tiedän.

      BENEDIKT. Että minä en tunne, kuinka häntä voi rakastaa, enkä tiedä, miten hän sen ansaitsee, se on vakaumus, jota mikään liekki ei voi minusta sulattaa irti; siitä menen vaikka polttoroviolle.

      DON PEDRO. Sinä olet aina ollut paatunut kerettiläinen, mitä kauneuden halveksimiseen tulee.

      CLAUDIO. Eikä ole koskaan voinut osassaan pysyä muuten, kuin pakottamalla tahtoaan.

      BENEDIKT. Että nainen minut synnytti, siitä häntä kiitän; että hän minut kasvatti, siitä niinikään häntä nöyrimmästi kiitän; mutta että kantaisin sarvea otsassani tai ripustaisin jahtitorveni näkymättömään kantohihnaan, sitä eivät naiset voine minulta vaatia. Etten tekisi heille sitä vääryyttä, että epäilisin ketään heistä, niin tahdon itselleni pidättää sen oikeuden, etten usko ketään heistä; ja kun otan siitä viisua, niin on viisun loppu se, että jään vanhaksipojaksi.

      DON PEDRO. Kyllä vielä, ennenkuin kuolen, näen sinut kalpeana rakkaudesta.

      BENEDIKT. Vihasta, taudista taikka nälästä, hyvä prinssi, vaan ette rakkaudesta. Jos koskaan näette, että rakkaudesta menetän enemmän verta, kuin minkä voi korvata pullollinen viiniä, niin saatte silmäni puhkaista ballaadin sepustajan kynällä tai ripustaa minut porttolan ovikilveksi ja kirjoittaa alle: "sokea Cupido".

      DON PEDRO. Hyvä; jos koskaan tästä uskostasi luovut, niin kyllä joudut makean naurun esineeksi.

      BENEDIKT. Jos sen teen, niin saatte ripustaa minut, kuin kissan puteliin ja ampua minua,[3] ja sitä, joka minuun osaa, saatte taputtaa olkapäälle ja kutsua Aatamiksi.[4]

      DON PEDRO. No niin, se aika vielä tulee, "Ett' ikeen alle villi härkä taipuu".

      BENEDIKT. Sen tehköön villi härkä; mutta jos koskaan järkevä Benedikt sen tekee, niin kiskokaa sarvet härän päästä ja pankaa ne minun otsaani, ja antakaa sitten jonkun poropeukalon kuvata minut, ja yhtä suurilla kirjaimilla, kuin on tapana ilmoittaa: "Tässä saa hyviä hevosia vuokrata", präntätkää kuvani alle: "Tässä on nähtävänä Benedikt, se

2

Rupeatko koiranhampaaksi ja uskottelet j.n.e. Tarkoitus on: puhutko mahdottomia? Cupido on sokea eikä voi jänistä ampua, ja Vulkanus on seppä.

3

Saatte ripustaa minut kuin kissan puteliin j.n.e. Viittaa vanhaan kansanleikkiin Englannissa.

4

Kutsua Aatamiksi. Adam Bell oli kuuluisa, kansanlaulun ylistämä jousimies.