Ylpeys ja ennakkoluulo. Джейн Остин

hevosensa heitä kohti ja alkoivat lausua tavallisia kohteliaisuuksia. Bingley sanoi olevansa matkalla Longbourniin tiedustamaan nti Bennetin terveydentilaa. Darcy yhtyi jutteluun, vahvasti päättäen välttää Elizabethia; mutta vilkaistessaan vasten tahtoaan tämän puoleen hän äkkäsi vieraan herran tämän rinnalla; ja Elizabeth joutui ihmeisiinsä nähdessään kummankin hahmon merkillisesti muuttuvan. Toinen kävi aivan kalpeaksi, toinen tumman punaiseksi. Hetken epäröityään hra Wickham kosketti hattuaan. Tervehdykseen suvaitsi hra Darcy nipin näpin vastata. Mitähän tuo kaikki tarkoittikaan?

      Seuraavassa tuokiossa hra Bingley, joka ei näyttänyt huomanneen tuota pientä välikohtausta, kumarsi naisille ja ratsasti ystävänsä kanssa pois.

      Hrat Denny ja Wickham seurasivat neitosia hra Philipsin portille ja poistuivat sitten tervehtien, vaikka Lydia tahtoi heitäkin kaikin mokomin käymään sisään ja vaikka rva Philipskin heittäytyi puoliväliin ulos akkunasta ja toisti kovaäänisesti kehoituksen.

      Rva Philips oli aina mielissään saadessaan sisarentyttärensä vieraikseen. Hra Collinsin hän vastaanotti erittäin kohteliaasti, minkä tämä arvon herra maksoi takaisin ylivuotavaisesti. Kotia palattuakin hän kiitteli rva Bennetille rva Philipsin hienoa käytöstä, jonka veroista hän ei ollut vielä saanut osakseen kenenkään toisen naisen puolelta, Lady Catherinea ja tämän tytärtä tietenkin lukuunottamatta.

      Kittyn ja Lydian saattoi täti ilon hurmioon kertoessaan, että eräitä upseereita tuli huomenna heille päivälliselle ja luvatessaan pyytää miehensä toimittamaan kutsun myöskin hra Wickhamille, jonka komea olemus oli akkunasta kiinnittänyt tädinkin huomiota. Sovittiin, että koko Longbournin nuoriso, hra Collins mukaan luettuna, silloin saapuisi vierailemaan herrasväki Philipsin luo.

      Kotimatkalla Elizabeth kertoi Janelle huomionsa hrain Darcyn ja Wickhamin suhteen; ja vaikka oikeamielinen Jane olisi moittinut näistä toista tai kumpaakin, jos olisi arvannut heidän menetelleen väärin, ei hänkään voinut selittää tuota outoa tapahtumaa.

      XVI LUKU

      Vanhemmilla ei ollut mitään lastensa vierailua vastaan. Hra Collinsin arvelut jättää isäntäväkensä yksin koko illaksi torjuttiin voitokkaasti; ja perhevaunut kuljettivat hänet ja hänen viisi sievää serkkuansa sopivaan aikaan Merytoniin, missä tyttöjä jo kynnyksellä odotti ilosanoma, että hra Wickham oli alttiisti noudattanut kutsua ja että hän oli jo saapunut taloon.

      Upseerien istuessa ruokasalissa päivällisellä isännän kera vei täti vastasaapuneet vieraat istumaan saliin, jonka sisustusta hra Collins kävi ihailemaan, väittäen sen joka suhteessa suuresti muistuttavan Rosingsin hovin pientä kesäruokalaa. Tämä kehuminen ei aluksi saavuttanut suurtakaan huomiota emännän puolelta, mutta kuultuaan, mikä paikka Rosings oikeastaan oli, ja kuka sen omistaja oli, ja minkälaisia loistohuoneita se sisälsi, ja että eräskin salinuuni oli yksistään tullut maksamaan kahdeksansataa puntaa, tajusi hän oitis suurenmoisen kohteliaisuuden. Ja hän kuunteli alttiilla korvalla vieraansa laveita kuvauksia hovin loistosta, oman halvan pappilansa mukavuudesta ja emännäntarpeesta j.n.e. Tytöt istuivat kärsimättömästi tuoleillaan, malttamatta kuunnella serkkunsa pitkäpiimäisiä selittelyjä, ja odotus rupesi heistä tuntumaan sietämättömän pitkältä. Vihdoin se toki loppui. Herrat astuivat saliin ja kun hra Wickham saapui toisten mukana, tuntui Elizabethista, ettei hän ollut vielä koskaan nähnyt niin hurmaavaa miestä. Rykmentin upseerit olivat yleensä komearyhtisiä ja hienokäytöksisiä miehiä; mutta hra Wickham tuntui olevan ulkonäössä, käytöksen siroudessa ja puheensävyssä yhtä paljon heidän yläpuolellaan kuin he olivat leveäkasvoisen, punoittavan ja portviiniltä lemuavan eno Philipsin yläpuolella, joka saapasteli vieraiden jäljessä saliin.

      Hra Wickham oli se onnellinen mies, johon kaikkien naisten silmät oitis iskivät, ja Elizabeth oli se onnellinen nainen, jonka viereen hän oitis suvaitsi istuutua; ja hänen sulava puhetapansa – vaikka aiheena olikin vain sateinen ilta ja todennäköisesti odotettava kolkko talvikausi – sai Elizabethin tuntemaan, että mitä joutavin ja tyhjänpäiväisinkin puheenaihe voi niin taitavan kertojan käsittelemänä antaa aihetta viehättävään keskusteluun.

      Sellaisten kilpailijain rinnalla hra Collins parka vaipui mitättömyyteen; kukaan nuorista neitosista ei joutunut enää välittämään hänestä; ainoastaan rva Philips kuunteli pikapäästä hänen tarinoimistaan sekä piti huolta, että hänellä oli taukoamatta kahvia ja leivoksia edessään.

      Kun kahvi oli juotu, kannettiin pelipöydät esiin. Hra Wickham ei sanonut välittävänsä kortinlyönnistä, vaan istuutui toiseen pöytään, jossa pelattiin arpajaispeliä ja jossa Elizabeth ja Lydia valmistivat hänelle tilan välissään. Aluksi oli Lydia miltein yksistään äänessä, sillä hän oli väsymätön juttelija; mutta vähitellen kiinnitti peli ja sen voitonmahdollisuudet yhä enemmän hänen huomiotansa. Vaikka ottikin osaa peliin, oli hra Wickhamilla kuitenkin tilaisuutta puhella Elizabethin kanssa, joka mielellään kuunteli häntä, vaikka ei voinut toivoakaan, että puheeksi tulisi se aihe, josta hän olisi halunnut kaikkein mieluimmin kuulla – eilispäiväisestä välikohtauksesta. Hän ei rohjennut edes mainita hra Darcyn nimeä. Mutta aivan odottamatta tuli hänen uteliaisuutensa tyydytetyksi. Hra Wickham otti itse asian puheeksi. Hän tiedusti, kuinka kaukana Netherfield oli Merytonista; ja saatuaan sen selville hän kysyi hiukan epäröiden, kuinka kauan hra Darcy oli oleskellut siellä.

      "Lähes kuukauden päivät", vastasi Elizabeth; ja sitten hän haluten jatkaa puheenaihetta lisäsi: "Olen kuullut, että hän on suuri tilanomistaja Derbyshiren puolella."

      "Niin on", sanoi Wickham, "hänellä on tosiaankin komea tila. Vuosituloja ainakin kymmenentuhatta puntaa. Ette olisi voinutkaan tavata parempaa asiantuntijaa tässä kysymyksessä – sillä minä olen tavallani kuulunut hänen perheeseensä aina lapsuudestani lähtien."

      Elizabeth ei voinut salata hämmästystään.

      "En ihmettele teidän hämmästystänne, neiti Bennet, kuultuanne tämän tiedon ja nähtyänne, millä tapaa eilen kohtasimme toisemme. Oletteko hyväkin tuttu herra Darcyn kanssa?"

      "Niin hyvä, etten paremmaksi halua tulla", huudahti Elizabeth kiivaasti. "Olen viettänyt neljä päivää tuossa talossa hänen kanssaan ja tullut huomaamaan, että hän on hyvin epämiellyttävä ihminen."

      "Minä en ole oikeutettu lausumaan hänestä omaa mielipidettäni", sanoi Wickham. "Olen tuntenut hänet liian kauan ja liian hyvin voidakseni olla puolueeton arvostelija. Mutta minä uskon, että teidän mielipiteenne hänestä herättäisi yleistä ällistystä – ja ehkäpä te ette lausuisikaan sitä niin jyrkästi missään muualla. Täällähän te olette omaistenne keskuudessa."

      "Uskokaa minua kun sanon, että samat sanat sanoisin hänestä missä talossa hyvänsä täälläpäin, Netherfieldiä tietysti lukuunottamatta. Hänestä ei pidetä ollenkaan täällä Hertfordshiressä. Jokainen on loukkaantunut hänen ylpeästä käytöksestään. Sen suosiollisempaa arvostelua ette kuule hänestä missään."

      "En lainkaan ihmettele", virkkoi Wickham hetken vaiti oltuaan, "ettei hän tai kuka ihminen hyvänsä tapaisi kotipiirinsä ulkopuolella samaa arvonantoa kuin siellä, missä hänet läpeensä tunnetaan; mutta mitä nimenomaan häneen tulee, niin luulisin, ettei näin hänelle tapahtuisi. Maailma on niin suuresti hänen rikkautensa ja arvoasemansa sokaisema tahi hänen mahtavan käyttäytymistapansa lumoissa, että se näkee hänet ainoastaan siinä valossa, missä hän itse suvaitsee näyttäytyä."

      "Mutta minä, vaikka tunnenkin häntä niin vähän, olen valmis pitämään häntä tuittupäisenä ja pitkävihaisena ärripurrina!" huudahti Elizabeth. Wickham pudisteli vain päätään.

      Kun pelinmeno soi jälleen puheenvuoroa, sanoi hän: "Ihmettelen, onko hänen aikomuksensa viipyä tällä seudulla kauemminkin."

      "Sitä en tiedä lainkaan, mutta Netherfieldissä ollessani en kuullut sanaakaan hänen pois lähdöstään. Toivon, ettei teidän rykmenttiin liittymisenne kohtaa vaikeuksia hänen täälläolostaan."

      "Ah, ei – minun asiani ei ole väistyä herra Darcyn tieltä. Jos hän haluaa vältellä minua, täytyy hänen